Nykyisin monet pitävät blogeja aikakauslehtien kilpailijoina ja osittain nämä kaksi melko erilaista julkaisualustaa varmastikin kilpailevat samoista lukijoista. Mitkä seikat sitten selittävät blogien suosiota? Ensinnäkin suurinta osaa blogeista voi lukea täysin ilmaiseksi, kun taas aikakauslehti tilataan yleensä suoraan kotiin. Aikakauslehtiä voi myös ostaa irtonumeroina, mutta tyypillistä aikakauslehdelle on se, että se on maksullinen – toisin kuin suuri osa blogeista.
Blogien ilmaisuus sekä helppo saatavuus on eräs selittävä tekijä niiden suosion taustalla. Lisäksi niiden kiinnostavuutta lisää se, että blogi kertoo yleensä aivan tavallisen ihmisen arjesta tai jostakin tietystä aihealueesta aivan tavallisen ihmisen näkökulmasta katsottuna. Yleensäkin blogeissa kiinnostavat niitä kirjoittavat ihmiset eikä niin sanottujen kasvottomien blogien pitäminen olekaan enää kovin tavallista – ainakaan kaikista suosituimpien blogien osalta. Yleensä juurikin ihmisten näkyminen blogissa kasvoineen tekee niistä kiinnostavia. On mielenkiintoista seurata jopa täysin tuntemattoman henkilön elämänvaiheita ja näiden vaiheiden seuraaminen saa bloggaajan helposti tuntumaan melkein kuin vanhalta ystävältä.

Blogeja luettaessa on kuitenkin erityisen tärkeää muistaa myös lähdekriittisyys ja se, että on todellakin kyse blogista, jossa kerrottu tarina kertoo vain pienen osan kyseisen bloggaajan elämästä, joka sekin saattaa olla kovin väritetty osa. Varsinkin moni nuori lukija on vaarassa erehtyä uskomaan, että kaikki blogeissa kerrottu on totta. Varsinkin niin sanottujen pintaliitoblogien osalta tällaiset lukijat ovat myös vaarassa erehtyä uskomaan, että bloggaajan elämä on yhtä ruusuilla tanssimista, upeita lomia ja antoisia ystävyyssuhteita. Kulissien takana menestyväkin bloggaaja saattaa kuitenkin tuntea epävarmuutta tai yksinäisyyttä. Ikävät kommentit saattavat satuttaa myös kovakuoriselta vaikuttavaa bloggaajaa ja valitettavasti erityisesti suositut ja ajatuksia herättävät bloggaajat saavat yllättävän paljon vihapostia. Tuntuukin kurjalta ajatella, että bloggaaja, joka pyrkii tuottamaan ajatuksia herättäviä juttuja ja tekstejä, saa niskaansa niin runsaasti toisten vihaa – ja jopa halveksuntaa.

Aloittaisinko ihka oman blogin?

Kuten jo edellä todettiinkin, niin varsinkin niin sanottujen pintaliitoblogien osalta erityisesti nuoret lukijat ovat vaarassa erehtyä uskomaan, että bloggaajan elämä on yhtä ruusuilla tanssimista, upeita lomia ja antoisia ystävyyssuhteita. Tällainen nuori lukija saattaa jopa fanittaa ihailemaansa bloggaaja ja alkaa haaveilla samanlaisesta elämästä merkkilaukkuineen ja runsaine ulkomaanmatkoineen. Tästä saattaa seurata ajatus, että kenties tällainen elämäntapa on saavutettavissa bloggaamalla, mistä saattaa taas seurata ajatus oman blogin perustamisesta.
Monesti kuulee sanottavan, että Suomessa syntyy uusia blogeja kuin sieniä sateella, mikä kuvaakin erinomaisella tavalla sitä, kuinka runsaasti uusia blogeja aloitetaan. Toisaalta moni blogi myös loppuu innokkaana alkaneen alun jälkeen hyvinkin pian aloituspäätöksen jälkeen. Monelle bloggaajalle saattaa nimittäin tulla yllätyksenä se, kuinka paljon työtä hyvän blogin ylläpitäminen oikeastaan vaatiikaan. Se ei vaadi ainoastaan hyviä kirjoitustaitoja, vaan myös hyviä valokuvaustaitoja, kuvankäsittelytaitoja sekä taitoa pitää yllä sosiaalisia suhteita niin muiden bloggareiden, blogin lukijoiden kuin mahdollisten yhteistyötahojenkin kanssa. Tämä ei olekaan aivan niin helppoa kuin ehkä aluksi kuulostaa.

Vaikka moni bloggaaja pitääkin juuri blogitekstiensä kautta saamiaan kommentteja bloggaamisen suolana, niin bloggaajat saavat kyllä myös valitettavan runsaasti ikäviä kommentteja ja nämä ikävät kommentit saattavat satuttaa jopa erittäin kovakuoriselta vaikuttavaa bloggaajaa yllättävän viiltävällä tavalla. Valitettavasti erityisesti suositut ja ajatuksia herättävät bloggaajat saavat yllättävän paljon vihapostia ja moni onkin jopa sitä mieltä, ettei blogi voi olla kovin suosittu, ellei se ole vielä saanut osakseen negatiivisia kommentteja. Tuntuu kuitenkin kurjalta ajatella, että bloggaaja, joka pyrkii tuottamaan ajatuksia herättäviä postauksia ja tekstejä, saa niskaansa niin runsaasti toisten vihaa – ja jopa suoranaista halveksuntaa. Mistä tällainen viha oikein kumpuaa? Kenties se on kateutta siitä, että yllättävän moni tuntuu ajattelevan suositun bloggaajan ansaitsevan palkkansa helpolla – että bloggaaminen on vain auringonottamista rannalla ja upeiden ruoka-annosten maistelua sisustamisen, matkustelun ja shoppailun lomassa. Kuitenkin hyvän blogin pitäminen vaatii yllättävän paljon työtä sekä yllättävän paljon työtunteja. Blogi voi kuitenkin olla myös mielenkiintoinen ja antoisa harrastus, joka tuo elämään aivan uudenlaisen aspektin.